Tässä osiossa tuon esille, näitä suoraan korttipohjalle leimaamiani kortteja, niitä on tässä aluksi ja myöskin perhosia, niitä kun minulla taitaa olla ainakin joka toisessa kortissa jos ei ihan jokaisessa yleensä.Niitä on niin helppo tehdä ja ne ovat minusta niin kauniita ja kivoja käytellä koristeena.

Tässä kortissa olen leimannut tuohon korttipohjaan ensin tuollaiset perhoset ja sitten leimannut samalla leimasimella vielä erilliselle kartongille kaksi perhosta väritellyt ne ja koristellut kimalteella ja leikannut irti paperista ja liimannut tuohon toisten perhosten päälle siksi siinä on tuollaiset iralliset näkyvillä.Alimmaisissa perhosissa on nuo kiemurat kuten leimasimessa on ja päälimmäisessä ne jäi pois.Kortin kulmat olen leimaillut pikkuleimasimia käyttäen (niihin olen tehnyt erillisen opastuksen tuonne sivu osioon jossa on leimaamis asiaa ja "pölkyillä leimaaminen" )    Neliökorttipohja tässä.Jokainenhan sen näkee itsekkin, mutta jos joukossa on vasta alkajia laitan kuitenkin tuon korttipohjan, että on helpompi päästä alkuun kun oppii nämä korttien koot.

perh%20kaksitt.-normal.jpg

 

 

 

Tämän olen leimaillut suoraan korttipohjalle näillä "pölkky" pikkuleimasimilla,kun on useampi sarja niitä voi ydistellä valita sellaiset kukat ja lehdykät niistä mitä haluaa käyttää, vapaallakädellä sydämen muotoon ja sitten onnea siihen keskelle.Myöskin muissa sarjoissa tulee joskus mukana näitä pieniä leimasimia ja myydäänhän niitä erikseenkin kannattaa laittaa kaikki talteen niistä saa sitten kivoja juttuja yhdistelemällä toisten leimasinten kanssa.Voisihan tuohon alle piirtää heikosti sellaisen kuvion tueksi mitä haluaa seurata olisi ehkä helpompi leimata sitten.Sydän ,nelikulmio,ympyrä tai mikä nyt itselle sopii.Irto perhosia taas leikkurilla tehtyjä.Olen muuten värittänyt hiukan kortin reunoja leimasinmusteella korostuu tuo sydämen keskusta sitten enemmän vielä. Neliökortti tämäkin.

leimailu%20granssi-normal.jpg

 

 

                                      Tässä samaa tyyliä, kiitos korttina suoraan korttipohjalle leimattuna.

                                       Neliökorttipohja.

kiitosk.-normal.jpg

 

 

      Sama jatkuu nyt onnittelukorttina.Suoraan korttipohjalle leimattaessa on onnistuttava kerralla leimaus muuten on vaara että tulee suttuista jälkeä ,nekin karikot voi kyllä kiertää, kun leimailee vain reippaasti virhekohtaan päälle lehdykkää tai jotakin kukkaa tai laittaa koristeen päälle ,ei se maailmanloppu ole virheitä tulee ,mutta mitään ei opi jos ei yritä.On tämä kuitenkin niin kivaa ,että suosittelen tekemään jos vähänkin on kiinnostusta kortteiluun.Aluksi kannattaisi varmaan leimailla erilliselle paperille (akvarelli paperille) väritellä ja kiinnitää se korttipohjalle niin tulisi helpommin tuntumaa ja voi tehdä uuden kuvan jos ei ole itse tyytyväinen heti.      Neliökorttipohja.

l%C3%A4mp.onn2-normal.jpg

 

 

 Tässä kisu aiheinen kortti.Jos olet katsellut sivuani jo enemmän huomaat kyllä lempiaiheeni,kisu kortteja on tullut tehtyä eräitä ja eläin aiheita yleensä,vaikka tykään minä kyllä ihmisistäkin.

Penny Blackin ihanat leimasimet ovat suosikkejani kaikenlaiset kivat eläin aiheet.Tämä on juuri niitä leimasimia.Vesiväreillä muuten olen vielä väritellyt näitä leimauksiani tuossa aiemmassakin kortissa näitä kukkasia, meinasi unohtua.

             Neliökorttipohja tässäkin.

kisu%20p-normal.jpg

 

 

 

Tässä tämän näköisiä suoraleimauksia ja tarkoituksella hyvin niukasti väriä ja koristeita.Kimalletta pakko laittaa aina.

Cabinet korttipohja.(kookas kortti)

yhteiskuva-normal.jpg

terv.-normal.jpg

 

 

        Samoin tässä leimailua.

        Neliökorttipohja.

neli%C3%B6-normal.jpg

 

Leimailua tässäkin ,akvarelliväritykset ja kortinreunoja olen värittänyt hiukan leimasinmusteella. Olen tehnyt nuo kukat lävistäjällä tuohon korttipohjaan Sinellistä ostin joskus tuollaisen lävistäjän ja se on oikein kiva kukat jää kiinni kuitenkin tuohon pohjaan lävistyksen jälkeen,näitä on muitakin kuvioita myös perhonen on tietenkin minulla.Nuo irralliset perhoset olen tehnyt toisella leimasimella ja liimannut tuohon korttiin.             Cabinet korttipohja.

fuks%2Cuudet%20tuulet-normal.jpg

 

 

Tässä taas leimailua ja hopea sävytteinen koristelu,kimalletta ym.Tein tarkoituksella näistä vähemmän koristeltuja ja väriteltyjä sellaisiakin kortteja joskus tarvitaan jotka eivät ole niin kauheasti työstettyjä ja notku koristeitten painosta.

hopea-normal.jpg

 

 

              Tässä myöskin samaa sarjaa kortti, ruusut vielä lisänä eri leimasinsarjaa kuitenkin.  Neliökorttipohja.

neli%C3%B6%20fuk.-normal.jpg

 

Nyt tulee kortteja joissa tämä etukansi on erillinen paperi ,akvarellipaperia ja olen leikannut sen tuon kortin kokoiseksi.

Neliökorttipohja.Leimasinvärillä reunat ,sitten olen liimannut kimalletta vähän, tähän aukeavan reunan kulmiin. Perhosen olen värittänyt taas akvarellivärityksenä siis vesiväri. Myöskin vesiliukoisella leimasinvärillä voi väritellä jos tykää käytellä niitä ja perhonen on leimattu tietenkin vedenkestävällä musteella muutenhan se suttaantuisi värittäessä.(sivu osiossa on leimasinväreistä enemmän)

leimailuperhonen%20sininen-normal.jpg

 

 

Tässä myöskin erillinen kansi kortissa, liimaan aina kaksipuolisella teipillä tuon paperin kanteen, pysyy hyvin.

Leimasinväreillä olen laittanut nuo reunat ennen liimaamista.Samalla leimasimella olen tehnyt nuo himmeästi pohjalla näkyvät perhoset väri vain on ihan vaalea että sain ne jäämään taustalle ja tämän yhden perhosen olen tehnyt tummemmalla musteella, että erottuu paremmin ja värittänyt sitten ja lopuksi kimalletta.Pisteet ovat kimalteella tehtyjä.

Neliökorttipohja tässäkin.

kortti%20106-normal.jpg

 

 

Sama homma tässäkin perhoskortissa kuin edellisessä, nyt vain on tuo nauha lisänä ja strasseja myöskin.Tuo nauhan paikka elikä nuo koloset on tehty lävistäjällä sillä homma käy kätevästi.

ro.-normal.jpg

 

 

 

Tässä muuttuu hiukan, on vielä tuotekstialue eri kartonkia ja liimattu kohotarroilla korttiin.Muuten leimailua ja pikku koriste perhonen kortissa.

siniset%20orvokit-normal.jpg

 

 

Tässä taitaa olla suoraan korttipohjaan leimattuna.  C6 korttikoko (tavallisin avattava kortti koko.)

korentoc6%20kortti-normal.jpg

 

 

 

Tässä korentoja ja orvokkeja.Leimaamalla erilliselle paperille ja liimattu kortin kanteen.Neliökorttipohja,tämä on minusta mukavin korttikoko tehdä näitä ja suurinosa korteistani onkin neliökortteja.

orvokit%20ja%20korennot-normal.jpg

 

 

Orvokkeja täälläkin ,vähän samanlainen kortti kuin tuolla aiemmin mutta nyt liilanvärisenä.   Neliökorttipohja.

leimasinkukatkortti-normal.jpg

 

 

 

Ja tässä tämän näköinen ruusuinen, nuo kiehkurat olen tehnyt jostakin sarjasta leimasimilla ja kahdella eri leimasinvärillä värittänyt näitä reunoja ja myöskin perhoset olen värittänyt leimasinväreillä ennen korttiin liimaamista.Tuossa tekstin vieressä olen tehnyt nuo pisarat sellaisella helmiäis askartelu kohovärillä vähän kuin kimalletta, mutta jää tuollaiseksi vähän helmen näköiseksi pisaraksi.Perhosissa on tuollaiset koriste helmet joita saa ostaa askartelutarvikkeita myyvistä kaupoista.

leim.-normal.jpg

 

 

 

Leimasin askartelua:Näitä kortteja on minulla muissakin osioissa ,mutta halusin laittaa tähän erikseen näitä leimaamista koskevia juttuja jos joku haluaa erikseen katsella vain leimaus juttuja ei tarvitse käydä kaikkia lävitse. Neliökortti tämäkin.

viim.-normal.jpg

 

 

 

Samoin tässä leimailua tuo lakkikin on leimasimella tehty olen vain leikannut se irti ja kohotarralla laittanut tuohon.Kortin reunat leimailtu pikkuleimasimilla suoraan korttipohjalle ja hiukan olen taas tässäkin värittänyt kortin reunoja leimasinmusteella. Joskus koristelen vähän kirjekuortakin tässä olen leimannut tuon lakin siihen.Toiset korttipohjat myydään kirjekuorienkera ja toiset taas, pelkkä korttipohja ja kuoret sitten erikseen.Kannattaa katsoa koot että tulee yhteen sopivat kun näitäkin on eri kokoisia neliökortteja jos käyttää valmis korttipohjia.Näissä oli valkoiset kortit ja valkoiset kirjekuoret samassa paketissa.Osa korteista on sitten isommille neliöille ja niissä on sitten erivärisiä kirjekuoriakin joita olen erikseen ostanut.

mallikuva%20016-normal.jpg

 

 

 

Tässä tämän näköistä leimailua.Neliökortti.

leimailukortti%20ylioppilaalle-normal.jp

 

 

 

Ja tässä taas näitä perhosia nyt hääkorttina.Liila helmiäiskorttipohja cabinet kokoinen.

liilat%20h%C3%A4%C3%A4parille%20perhoset

 

 

 

Ja vauvakortti leimailua.Ruusut suoraan korttipohjalle ja väritelty ja tossut myöskin leimasimella tehty, leikattu paperista irti ja kohotarroilla korttiin. Neliökorttipohja.Kaikki korttini ovat avattavia kaksiosaisia kortteja.

vauva%20toss.sin.-normal.jpg

 

 

Ja tässä myöskin vähän samaa tyyliä kuin edellinen.   Neliökorttipohja.

tossut-normal.jpg

 

 

 

Ja perhosia taas nyt Cuttlebug leikkauslaitteella leikattu vähän kookkaampi perhonen,neliökorttipohjalla.

40%20v-normal.jpg

 

 

 

Kuten myöskin tässä, sinisävyisenä korttina.   Neliökorttipohja.

valk.perh-normal.jpg

 

 

Tässä myöskin leimailua ensin leimasin tuon lasin ja sitten erikseen nuo kukat ,vähän kiehkuraa ja pari perhosta.Neliökorttipohja.

lasi-normal.jpg

 

 

Tässä vähän samaa juttua ,mutta on isompi korttipohja cabinet kortti.

18-normal.jpg

 

 

Tässä tämän näköinen kortti jossa olen valinnut tuon taustapaperin näin ruusuisen tekstin kera ja mielestäni ei paljoa muuta ole sitten tarvittukaan, kuin perhonen, teksti ja nauha.Tuo perhonen on lävistäjällä tehty tuohon paperiin ja sitten vasta olen kiinnittänyt paperin tuohon korttipohjaan.Neliökortti ja tähän olen valinnut roosan kirjekuoren täydentämään tämän kortin tunnelmaa. Kaikissa korteissahan ei tarvitse olla mitään esittävää kuvaa ja joskus voisi jättää vaikka tuon onnittelutekstinkin pois olisi sitten moneen tarkoitukseen käytettävissä sellainen kortti.

nauha-normal.jpg

 

 

Ja täällä on tämän näköistä leimailua kaikki leimaamalla tehtyä akvarellipaperille ja kiinnitetty korttipohjaan sitten.

Neliökortti taas tässäkin.Hyvä leikkuri on myöskin tarpeen ja helpottaa paljon työskentelyä ei tarvitse sitten saksien ja veitsien kanssa tehdä,mutta onnistuuhan se niinkin kyllä.

7 :mää eri leimasinta olen käyttänyt tässä ampparikortissa.

amppari%20b-normal.jpg